Risukarhi: kesäkuuta 2014
Kysymykset, kommentit, palaute: eero.kantola@risukarhi.com tai Facebook. Vastaan ja kommentoin voimieni ja kiireideni mukaan. Pohdinnat ovat omia näkemyksiäni, joissa peilaan opittua omaan kokemukseen. Vältän tieteellisyyttä, pyrin maanläheisyyteen. Voin tehdä virheitäkin - jo seuraavana päivänä voi olla saatavilla uutta tutkimustietoa. Liikkumisiin!

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Tee se itse -ulkoilureitillä

Pitkästä aikaa bloggailua kuvakimaran merkeissä. Kolme tuntia hurahti nopeasti Pyhäveden ulkoilureittiä aika suuren osan matkasta kulkeneella lenkillä. Tai siis "ulkoilureitillä," sillä monin paikoin vain hyväkuntoiset kyltit ja maalatut merkit kertoivat reitin olemassaolosta. Oikeastaan vain ulkoilijat puuttuvat! Ja kyllä, älkää kysykö, aluskasvillisuudessa oli myös yllätyksiä, mutta vain nokkosia joissakin kohdassa. Tuli todettua, että niiden piikit menevät läpi nykyaikaisista urheiluhousuista.

Saatoin olla ensimmäinen kulkija reitillä tänä kesänä. Sääli, sillä reitti olisi loistava lenkkipolku, juuri sellainen tasaisen polveileva mitä täällä päin usein haikaillaan. Mäkiä kun MäntyHARJULLA riittää! Tekisi mieli haastaa lähellä asujat kulkemaan reitistä omiin lenkkeihin sopivia osia, vaikkapa pari kertaa kesästä. Silloin polut pysyisivät auki. Polku syntyy kulkemalla. Kaatuneita puita varmaan pitää potkaista lenkkaria jykevämmällä välineellä, mutta kuntohan kasvaa niitä kiertäessä - tai yli hyppiessä!

Yhden haasteen laitoinkin tänään liikkeelle sosiaaliseen mediaan. Facebookissa ja Instagramissa on jo hashtag #virsihaaste ja jospa laulava väki joille virret ja hengelliset laulut tuntuvat omalta ottaisi haasteen vastaan. Pipo ei saa olla kireällä, vaan virsihaaste on täysin pilke silmäkulmassa heitetty. Haaskaa pitää olla - niin kuin Savossa sanotaan.

Ohjeet haasteessa menevät näin: Ota itsestäsi kuva ympäristössä näkyvän numeron kanssa, tai pyydä toinen henkilö ottamaan se. Laita kuvatekstiksi tilanteeseen sopiva lainaus samalla numerolla löytyvän virren sanoista - mitä hauskempi, sen parempi. Julkaise kuva sosiaalisessa mediassa hashtag -merkinnällä virsihaaste (se risuaitamerkki sanan eteen). Myös yleisesti käytössä olevat muut hengelliset laulukokoelmat hyväksytään, merkitse silloin mukaan mikä kirja on kyseessä.

Tämän blogin olen tarkoituksella pitänyt hengellisistä asioista vapaana alueena - tarvittaessa sitä varten voi perustaa oman osionsa. Tämä haaste kuitenkin on sellainen, että lenkkeilevä törmää mukaviin numeroihin useammin. Yhdessä tämän bloggauksen kuvassa kanttori poseeraakin selfiessä yhdessä ehkä tunnetuimman lastenvirren kanssa. Kaikille tilaa riittää - ainakin lenkillä!