Risukarhi: toukokuuta 2013
Kysymykset, kommentit, palaute: eero.kantola@risukarhi.com tai Facebook. Vastaan ja kommentoin voimieni ja kiireideni mukaan. Pohdinnat ovat omia näkemyksiäni, joissa peilaan opittua omaan kokemukseen. Vältän tieteellisyyttä, pyrin maanläheisyyteen. Voin tehdä virheitäkin - jo seuraavana päivänä voi olla saatavilla uutta tutkimustietoa. Liikkumisiin!

maanantai 27. toukokuuta 2013

Tehdään mitä tehdään!

Kukka Laakson blogissa oli loistava PLÄJÄYS ASIAA! (lue linkistä juttu...) Tehdään sitä mitä tehdään! Kun nostetaan kahvakuulaa, niin nostetaan kahvakuulaa, ei heilutella sitä - tai tehdä liikkeitä joihin alkuperäinen väline, eli käsipaino, sopii paremmin.

Aihetta on pakko vähän purkaa myös omasta näkökulmastani. Moni tuttu saattaa ihmetellä, että puhuessamme kahvakuulasta tuntuu kuin puhuttaisiin ihan eri lajista. Se voi johtua siitä että puhummekin... Olen sen verran yksinkertainen ihminen, että en ymmärrä miksi kuntopiiriliikkeitä, yleensä käsipainoilla tehtäviä liikkeitä yms. pitäisi tehdä kahvakuulan kanssa. Eihän levytangollakaan yleensä tehdä kuin niitä liikkeitä mihin se on kehitetty?! Eli painonnostoliikkeitä, voimanostoliikkeitä tai niiden harjoittaluun kehitettyjä variaatioita (kyykkyjä, penkkipunnerruksia, rinnallevetoja, maastavetoja yms.) Minulle kahvakuula tarkoittaa noita neljää perusliikettä josta Kukka puhuu, ei oikeastaan muuta - muu on jumppaa johon joku on saanut päähänsä käyttää kahvallista kuulaa. Enkä aina ymmärrä miksi. Ei edes kuulan heiluttelua kehon ympäri, tai kahdeksikkoa jalkojen välistä. Aluksi tein niitä kyllä, mutta luovuin äkkiä. Nyt ymmmärrän miksi ne tuntuivat hölmöltä. Eihän kahvakuula saa olla pakkomielle! Kuulatreenin aikana kuulan ei oikeasti tarvitse olla koko ajan kädessä, lämmittelyt ja verryttelyt, oheisharjoitteet voi ihan hyvin tehdä ilman kuulaa, fiksummin ja järkevämmin. Kuula ei karkaa mihinkään sillä välin: jos se pelottaa, voi sen laittaa kettingillä siksi aikaa kiinni - kahva on hyvä kiinnittämiseen...

Sen lisäksi, että tunne on kuin puhuisi eri lajista, saatan olla kokonaan hiljaa. Mitäpä sitä pilaamaan toisen treeni-iloa. Ymmärrän toisaalta toisen osapuolen ajatuksenkulun, onhan se toisaalta hienoa että ne tutut liikkeet pystyy tekemään kahvakuulallakin ja vaikka ihan kotonakin, ikiomalla lahjaksi saadulla kuulalla. Tarkemmin kysyttyäni kuntopiirissä on usein kuitenkin vain yksi edes kahvakuulan nostamiseen etäisesti viittaava liike mukana, kahden käden etuheilautus. Kahden käden etuheilautus niin tehtynä, että lantiolla tehdään voimakas liike eteenpäin ja kädet ojentuvat äärimmilleen suoraksi.

Tuo liike oli se, minkä takia meinasin luopua kahvakuulasta kun yhteistä elämää aloittelimme! Kävi nimittäin niin, että vaikka kuinka yleisten ohjeiden mukaan sitä yritin tehdä, niin jännitteiden laukeamisen sijaan niska ja lavat keräsivät entistä enemmän jännitteitä. Varsinkin etuheilautuksesta lähtevät heitot, joissa terävällä riuhtaisulla heilautettiin kuula jalkojen välistä etusuuntaan olivat täyttä myrkkyä - ja väitän että ovat vieläkin todella monelle. Tapasin myös ihmisiä jotka olivat "kahvakuulailun" jäljiltä rikki, niska/hartiaseutu ihan jumissa ja juoksivat sen takia fysiotarapiassa.

Onneksi en luovuttanut, vaan aloin etsiä tietoa - aika äkkiä löysin Kukka Laakson sivut, jossa hän ampui alas juuri ne opit joihin minä ja useimmat muut olimme kahvakuulan kanssa törmänneet. Kaikki onkin ihan toisin: kuulaa ei heiluteta, vaan nostetaan - liike ei suuntaudu eteen, vaan ylös - liike lähtee jaloista, ei lantiosta. Hih hei! Kahden käden heilautus, ainoa "kahvakuulaliike" jonka moni ahkerastikin "kuulaileva" tuntee, lensi saman tien roskakoriin. Sen jälkeen en ole sitä tehnyt, se vaan ei tunnu hyvältä vaan on ainakin minulle aivan luonnoton liike. Yhden käden heilautusta teen kyllä (mutta en kuljeta toista kättä siinä rinnalla mukana, kuten näkee tehtävän ja opetettavan). Enkä tee sitäkään heilautusta eteen käsi suorana, vaan päkiöstä lähtien joustaen/ponnistaen mahdollimman suoraan ylös.

Kun tarpeeksi moni on rikkonut itseään "kahvakuulailulla," viime vuosien innostusaalto on laantunut luonnostaan ja aikaa on kulutut, on tapahtunut mielenkiintoinen käänne. Aluksi "kahvakuulailua" kehuttiin maasta taivaaseen helppona ja kaikille sopivana, pehmeänä ja tehokkaana ryhmäliikuntamuotona. Sitten alkoi ilmaantua hiljaisia vastakkaisia ääniä, pääosin ongelmia kohdanneilta. Nyt olen törmännyt fysioterapeutteihin, liikunnanohjaajiin, kuntoilijoihin laidasta laitaan, jotka pitävät kahvakuulaa niin mahdottoman teknisenä ja vaativana lajina, että se ei missään tapauksessa sovellu tavallisen kuntoilijan liikuntamuodoksi. Sitä pidetään tekniikkafriikkien lajina, vähän niin kuin harvinaisia itämaalaisia teknisiä lajeja. Eli on menty ihan äärilaitaan, vastakkaiseen lokeroon.

Olen ihan eri mieltä. Normaalilla älyllä varustettu ihminen oppii levytangon kanssa tehtävän jalkakyykyn muutamalla kerralla tarpeeksi hyvin: ensimmäisellä kerralla joku opettaa sen perusteellisesti (kuntosalin ohjauskerta?). Sen jälkeen pari-kolme kertaa joku käy tarkistamassa että tekniikka on tarpeeksi puhdas - jonka jälkeen alkaa vaistomaisesti viedä oma-aloitteista teknistä osaamista eteenpäin, ottamaan mallia konkareista, kokeilemaan pieniä muutoksia itse. Tämä on ihan jokapäiväistä kuntosaleilla, ainakin pitäisi olla, onhan kyykky yksi kaikkien perusliikkeiden, hyvien perusliikkeiden esi-isistä,tehokas ja terveellinen. Ei kuula ole yhtään kummallisempi väline. Yhdellä perusteellisella kerralla oppii perustekniikan periaatteet ja pääsee harjoittelemaan turvallisesti, muutama harjoitus kokeneempien harrastajien kanssa toimii kuin kielikylpy vieraissa kielissä, kuulakylpynä! Eli opitaan perusteet ja aletaan heti tekemään käytännössä, niin kaikki taitolajit aina on opittu. Kahvakuula on kuitenkin perinteisiä painonnostoliikkeitä paljon turvallisempi lähteä harjoittelemaan lyhyelläkin, mutta asiantuntevalla opastuksella.

Kahvakuulan kanssa kävi niin, että oikea osaaminen on pysynyt hyvin suppeilla alueilla. Harvalukuiset harrastajat kasvukeskuksien ulkopuolella nostelevat kuuliaan kotona, harvemmin kuntosaleilla - kuulakulttuuria ei ole syntynyt laajaksi verkoksi suomeen, kuten monessa muussa liikuntamuodossa. Tai syntyi, mutta onneksi pitkälti kuoli, sillä huono kulttuuri on pahempi kuin ei kulttuuria ollenkaan. Nyt saleilla lojuu suuri määrä "väärän mallisia" kuulia, joita käytetään kuntopiireissä silloin tällöin. Aktiivisemmat kuulannostajat säilyttävät "kisamallin" kuulia kotonaan, perustason kuntosaleilla niitä ei toistaiseksi paljon näy, muutamia toki ovat yrittäjät hommanneet harvojen kuulaa nostavien pyynnöstä. Näin myös meidän kuntamme salilla jossa väliin itse olen käynyt, kiitos niistä!

Kuulakulttuuri syntyy nyt ihan muuta kautta, jos syntyy. Pitkälti yksi nainen on "vastuussa" puhtaan nostotekniikan kulusta Suomessa laajemmilla alueilla, nostan siitä Kukka Laaksolle putkihuiviani korkealle! (ja odotan innolla taas ensi kesän kurssia Mäntyharjulla) Ilman Kukan pioneerityötä olisi kahvakuulaosaaminen meillä vielä paljon heppoisempaa. Toki monta muutakin hyvää kouluttajaa on, kilpailutoimintaakin koko ajan enemmän, ja innostus leviää ruohonjuuritasolla osaamisen myötä. Hieno homma! Älyttömän hienoa on se, että harrastustoiminta on integroitunut kilpailutoimintaan, kilpailijat ovat monen tasoisia harrastajia jotka kokoontuvat yhteen. Kahvakuulaurheilusta on elitismi kaukana, mutta terveysliikunta lähellä!

Kaikella kunnioituksella, ikävä kyllä Suomessa markkinoi itseään kahvakuulaosaajana ja vieläpä kahvakuulaohjaajien kouluttajana sellaisia tahoja, jotka eivät itse osaa puhtaan tekniikan alkeitakaan. Sen näkee ihan heidän nettisivujensa mainoskuvista, joissa kuulaa roikotetaan ranteessa ilmaan minkäänlaista vartalon tukea. Sellaista liikettä ei kahvakuulaurheilussa oikeasti tunneta, jossa kuula on "vedetty rinnalle" mutta se ei ole vartaloa vasten, kehon painopisteen tienoilla (aika lailla hauiksen/rintalihaksen varassa) vaan ranne töröttää suorana ilman tukea, ja kuula ranteessa kaukana kehon painopisteen ulkopuolella. Jos ohjaaja mainostaa itseään sellaisella kuvalla, niin älä mene sille kuulatunnille!

Miten tämä liittyy juoksemiseen - liittyyhän se. Ensiksikin kuulaurheilu, OIKEA kahvakuulalurheilu on loistava oheislaji juoksijalle. Toiseksi ainakin minä pyrin ohjaan juoksukoululaisia ihan samalla menttaliteetilla: en opeta muuttamaan vanhaa HÖLKKÄÄ taloudelliseksi ja teknisesti puhtaaksi juoksutavaksi, vaan lähden aina alusta, tavoitteena opettaa ihan uusi laji, hiljaa juokseminen (moni osaa juosta lujaa). Sen kun oppii, ilman turhaa kiertoliikettä, ilman turhaa notkumista, ilman liian harvaa lönköttämistä, tiheämmällä askeleella ja suoralla ryhdillä, niin vanhan hölkän huonoine mielikuvineen voi heittää sinne minne se kuuluu, roskakoriin. Juoksu on aina ryhdikästä, liike joka ei vieä eteenpäin voi jäädä pois - siksi hidas juoksu on vaatimattoman näköistä sipsuttelua verattuna lujaa juoksemiseen. Kukan opetuksessa on ollut ihan sama metodi: turha liike pois, turhat harjoitteet pois, taloudellisemmin, puhtaammin, enemmän, pidemmälle - ja ennen kaikkea sopivasti haasteita ja tavoitteita ottaen, kirkassilmäisesti, iloisesti ja hyvin voiden.