Risukarhi: helmikuuta 2013
Kysymykset, kommentit, palaute: eero.kantola@risukarhi.com tai Facebook. Vastaan ja kommentoin voimieni ja kiireideni mukaan. Pohdinnat ovat omia näkemyksiäni, joissa peilaan opittua omaan kokemukseen. Vältän tieteellisyyttä, pyrin maanläheisyyteen. Voin tehdä virheitäkin - jo seuraavana päivänä voi olla saatavilla uutta tutkimustietoa. Liikkumisiin!

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Norjan hiihtomahti

Ihme että suomessa ei vielä ole alkanut kitinä Norjalaisten pärjäämisestä hiihdon MM-kisoissa. Toivottavasti ei alakaan. Meillä ei nimittäin ole mitään syytä kitistä, sillä punapukuisten ihmeiden taustatekijät ovat maailmanlaajuisesti hiihdossa omaa luokkaansa.

Suomen suosituimmat urheilijat ovat joukkuelajien edustajia. Samoin suosituimmat liikuntamuodot ovat kovin joukkuelajeihin, ja ryhmäliikuntamuotoihin painottuneita. Entä peruskunnon rakentaminen? Peruskouluikäiset ovat sen ikäisiä, että kuntopohjaa kävelemällä, hiihtämällä, pyöräilemällä ja juoksemalla olisi oikein hyvä tehdä. Siitä olisi valtavat terveysvaikutukset koko loppuiäksi. Tapahtuuko näin - ei! Ylä-asteella monen luokan liikuntaryhmissä hiihtoon osallistuu yhdestä kolmeen koululaista, muutama haluaisi osallistua, mutta ryhmäpaineen takia ei osallistu. Sen sijaan kävellä löntystetään pyöräteillä hissukseen... Kolmannen lapsen perheestämme käydessä ylä-astetta tämä fakta on kovin hyvin tiedossa. Tällä viikolla en ole nähnyt hiihtolomalla hiihdellessä kotipaikkakuntamme mainioilla laduilla yhtään teini-ikäistä. Pieniä lapsia vanhempineen, keski-ikäisiä ja vanhoja ihmisiä kyllä.

Entä Norja? Kolme suosituinta urheilijaa gallupeissa ovat hiihtäjiä ja hiihto on suosituin urheilulaji harrastuksena ja penkkiurheilussa. Kansa ei tule kisoihin oluttelttaan nuokkumaan, vaan patikoi/hiihtää telttoineen ja muine systeemeineen reitin varrelle. Kansaa on jokaista syrjäistä metsälenkkiä myöten kannustamassa, vaatii kuntoa rymytä sinne raskaissa kilpaurheilumaastoissa retkeilyvarusteineen. Suosituimpana liikuntamuotona hiihto tarkoittaa sitä, että joka kulmalla löytyy asiantuntevia harrastajia, juniori-ikäisten välineet ovat kunnossa ja sopivia, oikea tapa ja tekniikka liikkua tarttuu "äidinmaidosta."

Olen lukenut artikkeleita norjalaisten huippu-urheilijoiden vapaa-ajalta. Hyvin tyypillistä tuntuu olevan, että kisakauden stressi käydään patikoimassa keväällä ja kesällä pois, otetaan rinkka pykälään ja hävitään kairoille ja tuntureille. Huippukuntoiselle urheilijalle se ei ole rasitus eikä mikään, mutta siinäpä se juuri on! Elimistö rakastaa sellaista rasitusta: matalatehoista, pitkäkestoista, stressitöntä! Vaikea kuvitella parempaa treenimuotoa, kun epätasaisella alustalla kehon pienet tukilihakset joutuvat vieläpä taakkaa kantaessa lähes ihanteelliseen kestojumppaan.

Valtava kansansuosio lajille takaa tietenkin myös hyvän talouden ja tuen. Ihmiset maksavat mielellään lipuista tapahtumiin, sponsorit hyötyvät näkyvyydestä ja avaavat kirstujensa kannet enemmän auki. Urheilijan kannalta tämä tarkoittaa, että hän saa keskittyä harjoitteluun. Stressin merkitys suorituskyvylle ja kunnon rakentamiselle on aivan valtava. Urheilijalla jolla ei ole huolia on valtava etulyöntiasema treenata, ja ennen kaikkea palautua harjoitusten välillä. Uni on parempi, keho palautuu tehokkaammin ja nopeammin. Positiivinen ilmapiiri lisää myös harjoitusten tehokkuutta huomattavasti. Ja vankka osaaminen ja ymmärrys kestävyyslajien harjoittelusta takaa myös sen, että niin tyhmiä virheitä kuin esimerkiksi suomessa ei tehdä. Norjalaisilla huipuilla on kanttia mennä hiljaa kun pitää mennä hiljaa, pohjatyö osataan tehdä huolella.

Yhteenvetoa. Moninkertainen määrä harrastajia suomeen verrattuna, ehkä jopa moninkymmenkertainen, positiivinen ilmapiiri suomalaisen tämän hetken tiukkapipoisen huippu-urheilun sijaan, pienempi stressin määrä, osaavia harrastajia ja ammattilaisia joka paikassa neuvomassa ja kannustamassa. Norjalaiset vain voivat valita valtavasta hyvän pohjatyön tehneestä harrastajamäärästä parhaat päältä edustusjoukkueen valmennukseen, lähtötaso on aivan toisenlainen kuin meillä. Ja he osaavat hyödyntää valtavaa kokemuskapasiteettiaan, herkistellä urheilijat h-hetkelle parhaaseen kuntoon. Suomessa ei osata, ei taaskaan. Suomalaisten kuntohuippu osui taas muutamalla viikolla etuaikaan, he tekivät mc-kisoissa saman tasonnoston minkä norjalaiset mm-kisoihin. Ja nyt puhun ennen kaikkea suomen ihanaisista hiihtäjistä, jotka pärjäävät miehiä paremmin todennäköisesti jo positiivisemman asenteen ja avoimemman suhtautumisen johdosta. Mieshiihdon taso on, kuten Roponen valmentajana totesi, sellainen että hiihtoa harrastava halkoja hakkaava palomies hakkaa siinä sivussa hiihdossa suuren osan edustusurheilijoitamme. Ero on siinä, että se palomies on tehnyt kuntopohjansa oikein, hänelle optimaalisesti.

Halusin kirjoittaa tämän blogitekstin ennen kuin alkaa kitinä norjalaisten paremmista lääkkeistä. Siihen en ota kantaa, mutta missään tapauksessa tämä valtava tasoero ei niistä johdu, vaan suomalaisen urheilun pitää tarkastaa ensin mitä omissa taskuissa on...

maanantai 25. helmikuuta 2013

Kädet auki - kädet kiinni

Käsistä puhutaan juoksuvalmennuksen yhteydessä paljon, mutta jääkö jotain hyvin olennaista sanomatta? Kyllä, se kyynärpään kulma olisi hyvä olla 90 astetta tai pienempikin. Liikkeen tulisi suuntautua juoksua rytmittäen juoksusuunnan mukaan. Mutta, usein tämä korjaus ei riitä.

Yllättävän moni nostaa kyllä kädet tarpeeksi ylös, hyvään kulmaan, mutta sen jälkeen kuitenkin jatkaa liiallista vartalon kiertoa tai pahentaa sitä entisestään. Eli ei rytmitä käsillä, vaan olkapäillä. Juoksu ei ole silloin paljoa tehokkaampaa kuin kädet liian alhaalla koko ylävartalolla kauhoen. Lähinnä juoksusta tulee jonkinlaista lyllertämistä kauhomisen sijaan.

Kikkakolmonen on kuitenkin hyvin yksinkertainen. Mitä jos kiinnitetään huomiota siihen, kuinka etäällä kämmenet ovat toisistaan. Itselläni tilanne korjautuu välittömästi, kun ajattelen että vaikkapa peukaloideni välissä on kuminauha joka minun täytyy pitää noin hartioiden leveydellä auki. Tai kämmenteni keskelle on kiristetty kuminauha... Jostain syystä juoksijan lihastasapaino pyrkii luonnostaan vetämään kädet edestä "aurausasentoon" lähelle toisiaan. Silloin juostaan olkapäitä pyörittäen, ei käsiä heiluttaen.

Toinen hyvä mielikuva on, että juoksijan taakse on ripustettu kaksi kuminauhaa, jotka tulevat kainaloiden ali peukalon hankaan kiinni. Niitä sitten vedetään napakasti kainalon ali juoksua rytmittäen. Kädet tekevät silloin työtä varmasti tarpeeksi ylös nostetulla kyynärkulmalla ja liike suuntautuu tehokkaasti eteen/taakse, niin kuin pitääkin. Ainakin itselläni vaikutus koko juoksuasentoon on melkoinen, rintakehä aukeaa ja ryhti nousee pystymmäksi.

Joillakin pelkkä keskisormen painaminen napakasti kämmenen keskiosaa vasten korjaa käsien asennon ja samalla juoksuasennon. Kannattaa kokeilla. Yhtä kaikki: kyynärpään kulman nostaminen juostessa ei tarkoita käsivarsien laittamista eteen "aura-asentoon" vaan käsivarsien pitäisi asettua suurinpiirtein juoksusuunnan mukaisesti, usein luontevasti pari senttiä suoran linjan sisäluolelle.


Saa käyttää, muttei ole pakko!