Risukarhi: lokakuuta 2012
Kysymykset, kommentit, palaute: eero.kantola@risukarhi.com tai Facebook. Vastaan ja kommentoin voimieni ja kiireideni mukaan. Pohdinnat ovat omia näkemyksiäni, joissa peilaan opittua omaan kokemukseen. Vältän tieteellisyyttä, pyrin maanläheisyyteen. Voin tehdä virheitäkin - jo seuraavana päivänä voi olla saatavilla uutta tutkimustietoa. Liikkumisiin!

lauantai 27. lokakuuta 2012

Risukarhin teesi, opus 8

Älä lysähdä, äläkä harvenna askelrytmiä kun hiljennät. Yleinen virhe on löntystää hidasvauhtisella lenkillä. Pidä mieluumin ryhti ylväänä, askelrytmi tiheänä ja pienennä liike vaatimattomaksi sipsutukseksi. Testaa tekniikka nopealla vauhdinlisäyksellä: jos et voi kiihdyttää pikaisesti ilman asennon muutosta, vain liikettä ja voimaa hieman lisäämällä, et vielä ihan hallitse hidasta juoksua.

torstai 25. lokakuuta 2012

Kuntokäyrä nousuun!



Tämä kaavakuva on oma versioni ikivanhoista kunnon portaista tai kuntokäyrästä. Uusien oppien ja metodien myötä ajatus pitää edelleen ja on kaiken urheiluvalmennuksen perusta, pätee kuntoilijoista kilpaurheilijaan, kaikilla tasoilla. Juuri tässä tehdään suurimmat virheet, juuri näin on rakennettu monet uskomattomat rapakuntoisen kuntoutumiset aktiiviliikkujaksi kuntoilutapahtumiin tai ikimuistoiset legendat maailman terävimmällä huipulla.

Kun kehoa rasitetaan fyysisesti, siitä aiheutuu monenlaisia pieniä vaurioita. Lihassoluihin syntyy energiavajetta, soluseinämiin mikrotason vioittumista, iskutuksesta luiden nivelien kontaktipintoihin pienen pientä hiusmurtumaa ja niin edelleen - lista on pitkä, eikä sitä ole aiheellista kirjoittaa tähän kokonaan.

Olennaista rasitusmekanismissa on se, että ihmisen (kuten muidenkin elollisten) luontaiseen mekanismiin kuuluu se, että välittömästi rasituksen loputtua alkaa vaurioiden korjaaminen. Nivelten pinta korjautuu ennalleen, soluseinämiin kasvaa uutta materiaalia, aineenvaihdunta pumppaa uutta energiaa lihaksiin...

EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKI! Elimistömme pyrkii aina varautumaan tulevaan. Rasituksesta säikähtäneenä se varautuu siihen että sama voi toistua. Niinpä se tekee korjaukset "viimeisen päälle" - rakentaa uudesta vähän entistä paremman. Solukorjaukset ovat entistä vahvempia, energian nopeampaa palauttamista varten tehdään muutama hiusverisuoni lisää ja elimistö opettelee varmuuden vuoksi polttamaan vararavintona rasvaa, luusto vahvistuu entistä kovemmaksi.

Siksi rasituksen jälkeen pitää tulla tarpeellinen määrä lepoa ja ravintoa, silloin elimistö pystyy tekemään tämän tärkeän tehtävänsä. Mutta, mekanismi on hetkellinen, ajan myötä rakennettu "extra" häviää ja kaikki palaa ennalleen, eikä pysy edes siinä vaan hiipuu huonompaan suuntaan. Siksi liikunnan ja levon rytmityksen säännöllisyys on tärkeää. Seuraava rasitus pitäisi aina saada osumaan mahdollisimman hyvin siihen ajankohtaan, kun elimistö on juuri levännyt ja korjannut vauriot - ja kaikki on hetken entistä ehompaa. Silloin koko prosessi nimittäin tapahtuu uudestaan, lähtötasona se kohonnut kuntotaso. Oikealla ajoituksella prosessi saadaan jatkumaan kerta toisensa jälkeen.

On tärkeää muistaa että henkilön kokonaisrasitus on ratkaiseva tekijä. Lepo, uni, ravinto, stressi tai stressittömyys, työ, kotityöt, arkiliikunta, kaikki mikä aiheuttaa muutoksia rasitustasoon vaikuttaa myös palautumistasoon. Kaikki henkinen ja fyysinen rasitus lisää harjoituksen hajottavaa vaikutusta ja vähentää elimistön rakentavaa mekanismia. Siksi kuntokäyrä yllättävän helposti junnaa paikallaan tai kääntyy laskuun.

Ammattimainen urheilija lepää ja tankkaa ravintoa myös päivisin harjoituksien välissä, hän pystyy maksimoimaan rakentavan vaikutuksen. Me työssä käyvät emme pysty, arjen pyörittäminen lisää kokonaisrasitusta ja vähentää rakentavaa vaikutusta. Sen vuoksi myös hajottavan vaikutuksen täytyy olla merkittävästi pienempi. Siksi ero ammattimaisen urheilijan ja harrastajan välillä on niin suuri - siksi aktiivi eläkeläinen saattaa usein olla huikean hyvässä kunnossa suhteessa ikäänsä. Hän pystyy harrastamaan liikuntaa ammattilaisten lepo/harjoitusrymiä mukaillen.

Yhtä kaikki - kuvatun kaltainen kuntokehitys on myös terveyskunnon kannalta ihanteellinen. Siksi sitä kannattaa pitää kaiken kuntoliikunnan perustana.

Tämä teema jatkuu ainakin seuraavassa bloggauksessa....

Risukarhin teesi, opus 7

Yksinäisen sudenkin kannattaa joskus liikkua laumassa. Mene joskus poruukkalenkille ja kokeile kuinka vähällä työllä ja vaatimattomalla juoksutavalla pysyt poruukassa mukana. Mitä taloudellisemmin opit etenemään, sitä miellyttävämpää treenaaminen on, sitä useammin tulee lähdettyä liikkeelle - ja sitä paremmin kunto kasvaa! Kiinnitä huomio erityisesti harppomisen vähentämiseen, liiallisen vartalon kiertämisen poistamiseen ja ryhdikkääseen asentoon askeleen päällä.

Risukarhin teesi, opus 6

Unohda "kunhan vain liikun" -mentaliteetti. Arki unohtuu paremmin, kun treenillä on sisältö johon paneutuu. Ota yksi tai kaksi tavoitetta jokaiseen harjoitukseen. Se voi olla esim. tietyn syketason alapuolella pysyminen - tai yläpuolella, käsien pitäminen 90 asteen kulmassa (jopa ylempänä) tai lonkan ojentuminen suoraksi joka askeleella. Paranna osaamista - unohda arkihuolet!

Risukarhin teesi, opus 5

Tekniikka on tärkeää. Kaikki liikuntamuodot ovat tekniikkalajeja, väärällä suoritustavalla saat liikuntaan käytetystä ajasta huonomman hyödyn, tai siitä voi olla jopa haittaa. Juoksukin on tekniikkalaji! Hyvä ryhti on tärkein tekniikkaohje kaikkiin lajeihin, huono puolestaan ryhti yleisin tekniikkavirhe. Älä notku hitaassakaan vauhdissa.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Risukarhin teesi, opus 4

Harjoittele vain terveenä. Jos olet puolikuntoinen, elimistön resurssit palautua ovat jo käytössä sillä ne yrittävät parantaa sinua. Treenistä jää silloin saldoksi vain ylimääräinen rasitus...

Risukarhun teesi, opus 3

Suhteuta rasituksen kesto ja teho. Lyhyt ja tehokas - pitkä ja matalalla teholla. Molempia tarvitaan.

torstai 18. lokakuuta 2012

Risukarhin teesi - opus 2

Älä uuvuta itseäsi - rasituksesta pitää palautua. Pidä välipäivä, tai parikin, ja tee seuraava harjoitus kun olet levännyt. Pelkkä lepo ei nosta kuntoa ja paranna terveyttä, mutta rasituksen jälkeinen palauttava lepo tekee sinusta hetkeksi entistä vahvemman. Juuri silloin on paras aika taas nauttia liikunnasta.

Risukarhun teesi - opus 1

Lähde lenkille, tavalla tai toisella, tarpeeksi usein. Nauti auringosta, nauti sateesta, nauti pakkasesta, nauti helteestä. Lenkillä elämä on!

tiistai 16. lokakuuta 2012

Valoa kansalle, opus 2



Kuvassa on oma aktiiviarsenaali. Eikä yhtää liikaa aktiiviselle liikkujalle. Pienen ledivalon esittelin jo aikaisemmin, myös tavan miten se on hyvä pitää kädessä. Myös hätävaraksi sen voi napata taskuun, pimeään metsään ei pitäisi koskaan mennä vain yhden lampun varassa.

Se joka useimmiten mukaan lähtee on Spibelt-vyössä kiinni. Aika pienitehoinen Pezl, joka joskus poistohyllystä tarttui käteen. Siihen on kypäräpidike ja pääpanta myös, mutta siihen käyttöön se on liian pienitehoinen. Valon hajoitin (joka kuvassa on napsautettuna linssin päälle) on erittäin hyvä ja vyöllä pidettynä valotehoa ei vaadita välttämättä niin paljon. Lamppu vyössä herättää hiukan huomiota, mutta varsinkin sumuisella säällä tai lumisateessa se hakkaa otsalampun 100 - 0 lukemin, koska heijastuva valo ei häikäise lainkaan. Suosittelen kaikille lampun virittämistä vyötärölle lämpimästi! Valo leviää tasaisesti ja miellyttävästi, sekä paljastaa alustan epätasaisuudet paremmin kun valo tulee matalalta! Pieneen valon heilahteluun tottuu muutamassa minuutissa.

Kun mennään metsäpoluille joissa polun päälle kurottuvia oksia, on pakko olla otsalamppu. Silloin otan tuon kevyen otsalampun mukaan - tällä hetkellä olen tyytyväinen tuohon edulliseen retki-sarjalaiseen. Yleensä sen puoliteho riittää, kun se on suunnattuna aika ylös ja vyölamppu hoitaa lähivalon tehtävät. Siis kaksi lamppua, ihan ehdoton setti. Moni kokenut juoksija ihan syystä neuvoo välttämään juoksemista otsalampun kanssa pimeillä poluilla siksi, että tulee tuijotettua jalkoihin ja juoksuasento menee kroppaa jumittavaksi. Se on totta, mutta jos toinen valo on koko ajan lähelle maahan suunnattu, ei tarvitse kumarrella päätä, vaan normaalisti käyttää kääntyviä silmiä (yleensä silmät ovat kääntyvää mallia!). Sokerina pohjalla: nyt on mukana helposti kaksi valoa. Toisen hajotessa pääsee metsästä turvallisesti pois.

Kaksi jäljellä. "Kiinanihme" on ollut huushollisssa pari vuotta, eikä ihan hevillä lähde. Valoteho on järkyttävä täydellä teholla, vajaatehokin paljon tehokkaampi kuin noiden muiden parhaimmillaan. akku sujahtaa työtakin tai urheilukamppeiden taskuun ja lisävarusteena ostettu "suunnistajan pääpanta" pitää lampun napakasti paikallaan. Voimakkaan otsavalon pitää olla niin ylhäällä kuin sen saa, sitä vähemmän se häikäisee silmiin hengityshöyrystä, pölystä, lumesta jne.  Siksi yleensä tehokkaissa valoissa on polttimo aika korkealla. Itsekin pidän pantaa mieluumin "takaraivolla" - niin että lamppu nousee ylemmäs, hieman takaviistoonkin. Polkupyöräillessä lamppu menee muutamassa sekunnissa ohjaustankoon kiinni ja tunne on kuin autolla ajaisi - valoa riittää. Aivan loistava ostos! Hiihtämään Mäntyharjun mäkisille laduille ei voi lähteä turvallisesti tehokkaankaan "tavallisen" otsalampun kanssa. Valoteho riittää kyllä tasaisiin ja ylämäkiin, mutta alamäessa vauhti kiihtyy helposti 40 - 50 kmh/. Eikä ole kiva hiihtää mäkisessä maastossa, jos alamäkien helpotusta ei pysty hyödyntämään, ne tasoittavat harjoituksesta tehokkaamman = ei liian raskaan. Tuon valonheittimen täysi teho päälle mäen harjalla - muuten riittää vajaateho, on miellyttävämpikin - ja ainoana valaisimena mitä olen kokeillut voi päästellä ihan huoletta. Pienemmällä valolla ei ehdi reagoida ladun epätasaisuuksiin, esteisiin ja mutkiin. Luonnonladulla voi olla mitä vain edessä. Myös vauhdikkailla juoksulenkeillä todella hankalassa maastossa käytän tuota valoa. Se on niin kirkas ja hajavaloa tulee tasaisesti vahvimman spotin ympäristöön, että lisävaloilla ei ole suurtamerkitystä. Varalla kulkee yleensä kuitenkin vyölamppukin, siihen on kiva ottaa samaan vyöhön puhelin....

Iso musta hirviö on ledvaloksi päivitetty Maglite-klassikko. Patterit eivät tunnu loppuvan milloinkaan, näillä samoilla pattereilla on tehty jo monta autoremonttia kesällä ja talvella! Valoa led-lamppuna on vielä entistäkin enemmän. Hyvä lamppu, joskus 20 vuotta sitten saatu joululahja täydessä kunnossa! Otin sen mukaan mielijohteesta, se on hyvä "hiukan hirvittää -lamppu." Joskus koira nostaa metelin, murahtelee ja viestittää jostakin epäilyttävästä, silti on monesti mentävä mökillä tai kotona sitä käyttämään pakollisilla tarpeilla tai lyhyellä ulkoilulla. Silloin tuo nuija on turvallisen tuntuinen kaveri. Varsinkin jos sitä pitää "poliisiotteella" niin että käsi on kyynärpää on alhaalla, käsivarsi ylhäällä, ja lamppu on kädessä pikkusormi valon suuntaan. Lampun takaosa on silloin lyöntivalmiinaa "nuijana." En ole tarvinnut sitä koskaan niin - mutta jos epämääräinen hiippari pihaan tulee, niin takuulla tuo lamppu on kourassa, valo häikäisevän kirkkaaksi kohdistettuna ja kädessä juuri noin. En haluaisi olla se jota tuolla möykyllä itsepuolustukseksi huitaistaan....

Nähdään lenkillä - lamppu vyöllä! Voi olla että tarjonta kaupoissa on huono, mutta äkkiäkös sellaisen tuunaa otsalampusta. Eikä tarvitse olla se kaikista tehokkain, valon tarve pienenee kun lamppu on matalalla. Vaikka menee valaistuja väyliä, pienelle teholle pistetty lamppu vähentää merkittävästi kolarointiriskiä valotta ajaviin polkupyöräilijöihin (mistä niitä oikein riittää!?). Samalla pimeissä katveissa pienikin valo lisää turvallisuutta huomattavasti, selkä nitkahtaa ikävästi jos kuoppaa tiessä ei huomaa.
Posted by Picasa

lauantai 6. lokakuuta 2012

Valoa kansalle


Aloitan vinkkien bloggailun tässä ohessa. Moni pieni kikka toimii - mutta mistä sitä kaikkea tulee ajatelleeksi.

Otsalamppu on kätevä, mutta kepeissä lenkkikamppeissa sellaista ei aina viitsisi kuljettaa hätävarana tai hyvin lyhyitä pimeitä osuuksia varten. Led-minilamput ovat jo hurjan tehokkaita. Mutta, kuinka pitää lamppua niin että kädet saavat olla hyvässä, tarpeeksi korkeassa ja luontevassa juoksuasennossa koukussa. Kouraote ei oikein toimi, sormissa lamppu heiluu ja huojuu, on ikävä katsoa valokeilan suuntaan.

Suttuisen kännykkäkuvan tarkkuus kertoo tarvittavan. Jos nappaa minilampun etusormen alle "alaviistoon" niin ainakin minulla se osoittaa juuri oikeassa kulmassa pimeälle tielle, käsi saa jopa heilua jonkin verran, nyrkin liike myötäilee sitä vaistomaisesti. Eikä käden rytmi haittaa niin paljon, jalan iskusta löysässä olevaan lamppuun tuleva värähtely haittaa paljon enemmän. Tämä ote lukitsee lampun jämäkästi ilman puristamista. Tämän kokoinen lamppu kulkee muuten vaikka sukassa, juoksuhousujen avaintaskusta puhumattakaan, kädessäkään se ei haittaa menoa. Käsi on siitä hyvä paikka, että autoilijoille voi ilmoittaa sijainnistaan hyvissä ajoin lampulla, lähellä ei pidä tuikkia silmiin. Sen verran poweria tässä Led Lenserissäkin on.


tiistai 2. lokakuuta 2012

Adhd-lääkityksen vaikutus liikuntaan ja aineenvaihduntaan.

Kysymys : Olen alkanut epäillä, että lääkitys (Concerta) on myös jotenkin sotkenut aineenvaihduntani. Minulla on kilpaurheilutausta. En ole tosin kilpaillut enää moneen vuoteen. Rakennettiin talo ja sain ADHD-diagnoosin. Aloitin lääkityksen ja lenkkeilin satunnaisesti ihan omaksi iloksi, lähinnä juoksua ja maastopyöräilyä harrastaen.
Paino alkoi nousta, mikä ei tietysti ole ihme aktiiviurheilun lopettamisen jälkeen. Aloin n. vuosi sitten aktiivisemmin liikkumaan ja siivosin kaiken ylimääräisen ruokavaliosta pois -paino jatkoi nousuaan. Viime keväänä painoin jo yli 70 kg (aiemmin normaalipaino oli n.60 kg).

Tänä keväänä tein tarkat suunnitelmat treenien ja ruokavalion suhteen ja innostuin totaalisesti juoksemisesta uudestaan. Käyn juoksemassa 4-5 kertaa viikossa (yht.50-60 km/vk). Sykkeet ovat välillä todella korkeat (vaikka olivat usein juostessa ennen lääkitystäkin), mutta nykyisin myös palauttelulenkeillä syke voi olla 163-170 bpm. Eli treenin teholla ei ole juurikaan vaikutusta sykkeisiin, aina mennään anaerobisella. En koe itse rasittuvani lenkistä vaikka sykkeet ovat korkeat. Olen kuitenkin alkanut miettiä terveysvaikutuksia. Myös verenpaineeni ovat järkyttävät 147/101 vaikka urheilen, syön terveellisesti ja nukun riittävästi.

Tunne on se, että tehdyt treenit "häviävät jonnekin" - leposykkeet ei enää laske kuten ennen lääkitystä kunnon kohotessa. Paino ja verenpaineet eivät laske. Olen jo aivan epätoivoinen ja lannistuminen ei ole kaukana. Palkintona ovat tällä hetkellä penikkavaivat ja plantaarifaskiitti. Hakeuduin työterveyteen tutkimuksiin, mutta epäusko on hiipinyt myös siihen, että osaako kukaan sanoa tästä tilasta mitään. Osaatko sanoa tästä tilanteestani mitään?



Vastaus: Nyt tuli Risukarhin piikkeihin visainen kysymys ja vastaus jää väkisin pohdinnan tasolle kahdesta syystä: en ole lääkäri jolla olisi ammattitaito tutkia sinut, enkä myöskään ole nähnyt elämääsi tarpeeksi läheltä tai tiedä siitä muuten kovinkaan paljon. Mutta, ei sitä tiedä jos kirjoitan sellaisista asioista joihin minulla on jonkinlaista kosketuspintaa, että jotain hyödyllistäkin tulisi esiin.

Moni asia mistä kerrot ei täsmää suoraan niihin mahdollisiin haittavaikutuksiin mitä Concertaan, metyylifenidaatti-lääkitykseen voi liittyä. Painon laskeminen on yleisempää kuin nouseminen, sillä psykostimulanttina metyylifenidaatti vilkastuttaa myös elintoimintoja, aineenvaihduntaakin. Se voi myös aiheuttaa ruokahaluttomuutta ja joillakin pieniä vatsavaivoja. Monilla oireet menevät siedättymisen jälkeen ohi. Et kerro mitä painon nousuun liittyy. On täysin mahdollista että lihasmassaa on tullut lisää jos olet liikkunut monipuolisesti, huhkinut rakennus- ja pihatöissä jne. Ei olisi ensimmäinen tapaus... Itsellänikin aktiivinen liikuntajakso usein nostaa hieman painoa, vasta pitkä jakso ja vähän pienempi syöminen alkaa laskea sitä.

Täytyy muistaa se, että metyylifenidaattilääkitys voi vähän piristää ja nostaa mielialaa, kun ajatus kulkee selkeämmin. Silti se ei ole mielialalääke, eikä sillä voi korvata sitä että väsyttää. Sanon tämän siksi, että kaikilla uupumus ei näy varsinaisena masennuksena. Kuulun siihen ryhmään myös itse. Suurin osa aikuisiällä adhd-diagnoosin saaneista, ikävä kyllä, on saanut sen vasta sitten kun elämä on jo ehtinyt näyttää kyntensä, eikä enää vaan ole jaksanut sinnitellä, kompensoida poikkeuksellisen rajuja rasitustekijöitä energisyydellä, luovuudella ja muilla tyypillisillä vahvuuksilla. Erittäin usein meillä adhd-henkilöillä on poikkeuksellisen heikkojen osa-alueiden rinnalla poikkeuksellisen vahvoja osa-alueita, joita elämä on opettanut käyttämään kompensoimiseen, enemmän tai vähemmän...

Minulla uupumus näyttäytyi monessakin kohdassa juuri noin, miten kuvailet omia oireitasi, ei masennuksena vaan somaattisina oireina. Leposyke oli tolkuttoman korkea, rasitussyke samoin (palautumissyke myös toivottoman korkea). Verenpaineet olivat selkeästi koholla, korkean syketason seurausta tai ei. Viimeisinä vuosina alkoi ilmenemään rasitusrytmihäiriöitä kesken lenkin, ylämäessä oli pysähdyttävä rauhoittamaan muljahtelevaa sydäntä. Tottahan se alkoi huolestuttamaan... Unet menivät ihan sekaisin, myöhemmin selvisi että se "hyvä unikin" on ollut jotain muuta kuin pitäisi. Stressivatsa villiintyi ja harvinainen ruokatorven kramppailu sai silloin tällöin aikaan sydänkohtausta muistuttavia kipukohtauksia. Painon nousu ei ollut mitenkään radikaalia, mutta aineenvaihdunta oli ihan mitä sattuu. Hiilihydraattipitoisen ruuan vaikutus oli luonnottoman iso, vireystila millä tahansa ravinnolla sahasi rajusti edestakaisin. Elimistö ei sammunut yölläkään levolle, mikä tarkoitti sitä että yöllä piti nousta monta kertaa juomaan tai syömään - ja sitten tietenkin vessaan. Elimistön vuorokausirytmi on sittemmin onnellisesti löytynyt melatoniinin avulla. Sen oma alituotanto on hyvin tyypillistä neurologisissa häiriöissä ja harva meistä nukkuu hyvin - todella monet meistä hyötyvät iltaisin purkista otetusta melatoniinilisästä suuresti.

Concerta-lääkitys, sittemmin Equasym (sama lääkeaine) on auttanut hirvittävän paljon. Ensin oli pidettävä kuukausien sairasloma, sillä tilanne piti rauhoittaa ja olin neuropsykologisten testien jälkeen hoitojonossa loppuun asti uupuneena, enne kuin pääsin osaavalle lääkärille.. Myös verenpaineet piti saada alas, se oli este lääkekokeilulle ja - hoidolle. Myöhemmin lääkitys ei ole merkittävästi nostanut verenpaineita. Se on kyllä tyypillinen sivuvaikutus, mutta mitä merkitystä on sillä että lääke nostaa paineita esim. 70/120 tasosta 75/130 tasoon, jos ilman lääkitystä häiriön kanssa sinnittely nostaa paineet jopa 90/150 tasolle? Vireystaso heittelee, ei jaksa liikkua tarpeeksi ja oikein, eikä ruokavalionkaan kontrolli pysy yhtä napakkana kun "aivosumu" häiritsee järkevää elämänhallintaa. Matalasykkeisen peruskestävyysharjoittelun vaikutus on minulla dramaattinen - tosin se on ihan normaali keski-ikään tulevan miehen oire. Jos pitkäkestoiset leppoisat lenkit jäävät pois, verenpaineet nousevat parissa viikossa ihan "lääkitystason" alarajoille. Kun taas yksi hyvä harjoitus tiputtaa ne ihanteellisiksi moneksi päiväksi. Säännöllinen liikunta on minulla ja monella muulla paras verenpainelääke, kuten hyvä stressinhallintakin.

Voi olla mahdollista että lääke ei enää sovi sinulle, väliaikaisesti tai pysyvästi, mutta paljon suurempi kysymys on se minkä esitit itse. Minua huolestuttaa kovasti, että psykostimulanttilääkityksen annostusta ei muokata tarpeen mukaan tarpeeksi, eikä ohjeisteta kuinka sen kanssa pitää elää. Aivojen oma vireystila vaihtelee eri tilanteissa niin paljon, että lääkityksen tarve vaihtelee eri vuorokaudenaikoina ja eri elämäntilanteissa paljon. Itselläni annostukseen vaikuttaa onko aamu vai ilta, vaiko päivä, kesä vai talvi, pimeä vai valoisa, hiljaisuus vai meteli, paperitöitä vai kuoronjohtoilta. Yli menevä annostus tekee ikävän kireän olon, sydän hakkaa, verenpaine nousee, voin olla vähän poissaoleva, kuten liian pienellä annostuksellakin tai lääkeettä. Samoin liika stimulantti aiheuttaa sen, että on vähän hiki, ylivireys on päällä ja pään "sähköisyys" ei enää ole keskittymisen kannalta hyvä. Urheillessa syke nousee ihan liian korkeaksi ja tavallaan ylivirittyy. Ajattelen että kyseessä on todellinen riskitekijä, varsinkin jos on stressitila päällä, tiedostipa sitä tai ei.

Metyylifenidaattilääkkeistä Concerta on juuri se, jossa annostukseen voi vaikuttaa huonoiten. Monille on määrätty vain se yksi kapselikoko, eikä sitä voi mitenkään jakaa. Kuitenkin vain juuri Concerta on kela-korvattu ja lääkärit monin paikoin suosivat sitä. Minulla on siis Equasym käytössä. Kesällä käytin puolikasta kapselia kolmesti päivässä (vaikuttaa minulla noin neljä tuntia), nyt syksyllä noin 2/3 kerrallaan. Jos olen pirteä urheilen kokonaan lääkkeettä. Raskaat treenit teen myös aina ilman lääkettä. Liikunta itse on silloin tarpeeksi suuri stimulantti, tai stimulanttilisä. Kevyemmissä harjoituksissa pienennän annoksen jopa kolmasosakapseliin ja se riittää mainiosti, liikunta hoitaa loput ja lääkkeen vaikutus riittää toiminnanohjauksen parantumiseen että treeni tulee ylipäätään tehtyä ja sen aikana on hyvä olla. Joissakin lajeissa tarvitaan myös sen pienen lääkityksen tuoma korjaus tarkkaavaisuusvirheisiin. Sivuoireet ovat yleisimpiä juuri Concertan kanssa, vertaistukipiireissä käydystä keskustelusta ja omista kokemuksista pääteltynä. Moni on ollut jo lääkärin kanssa luopumassa metyylifenidaattti-lääkityksestä, mutta lääkemerkin vaihto toiseen onkin lopettanut sivuvaikutukset jotakuinkin kokonaan. Itsellänikin Equasym toimii merkittävästi paremmin ja saan sen kanssa rytmitettyä päivärytmin oikein, elimistön omaa vireystilaa kuunnellen, edessä olevien tilanteiden mukaan lääkitystä säätäen. Jos menen lenkille annos on pieni, tai lääkitystä ei ole. Jos edessä on kuivia paperitöitä tai hulinarikas ilta lapsiperheessä, lääkitys on suurempi. Muusikon käytännön työssä annos on jotain siltä väliltä.

Loppuun sitten otan vähän kantaa tilanteeseesi. Monta asiaa tulee mieleen. Ensimmäinen on tämä: tärkein asia on tehty, lääkäri on oikea paikka. Pidä huoli että otetaan tarpeeksi laaja verenkuva, hemoglobiinin lisäksi varastoraudat, kilpirauhasen "perusarvon" lisäksi tarkemmat "vasta-aineet" (vai mitä ne nyt ovat, en muista termejä), mineraalipitoisuudet jne. Lisäksi sydänkäyrä. Nämä ovat rutiinitutkimuksia kun mietitään psykostimulanttilääkitystä, toivottavasti ne on tehty silloinkin. Jotain on kuitenkin pielessä, eikä saa ottaa huomioimatta sitä mahdollisuutta että on olemassa joku "elimellinen syy."

Toinen asia: Urheilet paljon, harrastat paljon, olet vaativassa työssä (anteeksi googletus, oli nopeampi kurkata kuin kysyä...). Elämässä on ollut arvatenkin rankkoja aikoja, adhd väistämättä rasittaa aina aivoja ja elimistöä myös, hoidettunakin. Sen kanssa kuitenkin ainakin vähän kamppailee ja stressihormoni ei ole ihmisen läheisin ja paras ystävä... Oravanpyörään voi olla niin tottunut ja ajautunut, ettei sitä tajua. Somaattinen oireilu selittäisi helposti tuon kaiken, penikkatautia myöten. Rasitusvammoihinkin vaikuttaa koko ihmisen kokonaisrasitus, sillä se vaikuttaa aina aineenvaihduntaan, joka vaikuttaa edelleen solutason toimintaan, mikä taas vaikuttaa jalkojen hermotukseen, lihaksiin ja lihaskalvoihin asti... Kaikki meissä ihmisissä vaikuttaa kaikkeen. Hyvin suuri osa meistä innovatiivisista adhd-ihmisistä on riskiryhmää siinä mielessä, että pidämme ja olemme kiinnostuneet monista asioista, alikeskittymisen lisäksi ylikeskitymme ja heittäydymme innolla projektien vietäväksi, uppoudumme niihin kokokonaisvaltaisesti. Se on rankkaa, aivomme toimivat niin, mutta se on poikkeavaa. Muu elimistömme ei ole tarkoitettu sellaiseen käyttöön. Tähän lisätään se että sinäkin vanhenet. En tiedä ikääsi tarkemmin, mutta on helppo päätellä että ensimmäiset "iskut kasvoille" ovat sinullekin tulleet tai tulevat pian. 30 ikävuoden tienoilla, vähän sitä ennen tai jälkeen alamme vanhemaan. Tuo harjoitusmäärä ei ole liian suuri jos oikeaa lepoa ja rauhaa on tarpeeksi, ehdit levätä. Hektinen työ- ja harrastuselämä ei ole lepoa, elimistö ei palaudu. Muutama ikävuosi lisää on voinut huomaamattasi tehdä sen, että tarvitset viikkoon yhden kevyemmän tai lepopäivän lisää, tai kahteen viikkoon. Ei sitä välttämättä tajua, varsinkin kun sinulla on entisenä kilpaurheilijana "hyvä tuntuma" urheiluun ja todennäköisesti lajissasi tyypillinen korkea kipukynnys jo rasituksen epämukavaan oloonkin - et koe rasitusta niin rankkana kuin "vain" harrastajatasolla aina liikkunut.

Itse olen sitä mieltä, että ammattiurheilijoiden ja kovatasoisten kilpaurheilijoiden sijaan ylikunto- eli ylirasitusoireiden suurinta riskiryhmää ovat suurella innolla aloittavat harrastajat ja entiset kilpaurheilijat tai kovakuntoiset harrastajat, jotka aloittavat uudestaan. Viimeksi mainituilla on taito treenata lujaa, on tekniikka jne. Mutta elimistö ja kroppa ei ole "siedättynyt" niin tehokkaaseen harjoitusohjelmaan, vaikka se olisikin ihan hyvin ja oikein suunniteltu. Elämä on muuttunut, tullut lisää rasitustekijöitä, keho vanhentunut, aineenvaihdunta ei ole kilpavuosien tasoa. Penikkavaivat ovat kehon viesteistä mitä tyypillisin esimerkki, kun yleensä on sitä painoakin tullut (ihan terveestikin) muutama kilo lisää. On kova paikka aloittaa alusta kuin vasta-alkaja, lisätä esim. juoksun osuutta vähitellen kävelyn sekaan, rajoittaa treenikerrat ensin kolmeen, sitten neljään, viiteen... Puhumattakaan siitä että sellaiset fyysiset rasitukset jotka aktiiviaikana eivät olleet edes palauttavaksi treeneiksi merkattavia, pitäisi nyt pystyä laittamaan harjoituskertymään vähintään peruskestävyysharjoituksiksi.

Ylikierrosten kierteeseen riittää hyvin pienikin ylirasituskierre, muutaman tunnin lepovaje viikkoa kohti. Se nimittäin kertyy "korkoa koron päälle" hyvin salakavalasti. Sitten tulos voisi olla juuri kuvaamasi, elimistö ei osaa rauhoittua vaan käy kierroksilla, aineenvaihdunta ei osaa säädellä siinä tilassa itseään. Siihen päälle lääkitys, joka voi tässä tilanteessa toimia sinua vastaan. Sehän nostaa vireystilaa jolloin et tunne väsymystä, lenkit toimivat hyvältä. Olen itsekin huomannut tämän riskin ja tietoisesti eliminoin sen pois pitämällä lääkeettömän lepopäivän kerran viikossa. Silloin aina tajuan, että lääke ei poista tätä häiriötä vaan auttaa elämään päiviä sen kanssa. Lääke ottaa minusta luonnollista kapasiteettia enemmän irti ja se on joskus korvattava ylimääräisenä lepona. Näin ainakin minulla, olen välipäivän usein aivan reporanka, kun annan aivoilleni ja elimistölleni luvan levätä ja olla väsynyt. Voi mennä iltaan asti, ennen kuin olen toimintakykyinen tekemään jotain järkevää. Mutta sen päivän jälkeen koittaa palkinto: ensimmäisen lääkkeellisen päivän käynnistyminen voi olla vaikea, saada pää jälleen vireeseen, mutta sen jälkeen kirkkaasti toimiva ajatus ja levännyt olo tuovat levollisen ja energisen mielen.

Tässä tuli paljon yleistä pohdintaa. Käy lääkärissä, tee lääkärin kanssa tarvittavat johtopäätökset. Sen jälkeen ota tästä pohdinnastani ne palaset jotka sopivat sinun tilanteeseen. Suuri osa on nimittäin yleistä pohdintaa, omia kokemuksia ja arvailuja. Voi olla että suurin osa meni sinun kohdaltasi ohi, voi olla että osui. Sen tiedät vain sinä!